torstai 3. maaliskuuta 2011

Iglusta päivää!

Kuten alotuksesta saattaa jo päätellä, asuntomme on verrattavissa jääpalikkaan, again! Pari aurinkoista päivää eivät riittäneet lämmittämään asuntomme kivirakenteita. Sisällä on siis erittäin kylmä mutta ulkona oli jo havaittavissa kesän tuntua: takkia ei tarvinnut ja turistit pörräsivät kaduilla. Olemme jo alkaneet tottua paikalliseen liikenteeseen joka on äärimmäisen sekava ja kaoottinen, tänäänkin suikkeloimme kuin paikalliset konsanaan läpi vilkkaan kadun. Pientä kuoleman pelkoa on aina katuja ylittäessä mutta siitähän selviää vain kunnon let´s go asenteella! :) Ja ei, emme ole ostaneet/ostamassa mopoa tai vuokraamassa autoa vaikka kaikki täällä sitä jaksavat koko ajan kysellä.

Eilen vietimme yhdessä aikaa muiden erasmus opiskelijoiden kanssa paikallisessa tavernassa syöden ja totta kai juoden. Ruoka oli pienoinen pettymys, sitä oli liian vähän, liha oli kuivaa eikä saatu jälkiruokaa! Alkupalat olivat kuitenkin erinomaiset ja viiniä kannettiin pöytään läpi yön. Voitte siis kuvitella tunnelman: monta kymmentä opiskelijaa+unlimited wine+pienen pieni taverna ja yksi vessa, toisin sanoen tiivis. Mutta mukavata oli!

Ennen iltarientoja vietimme Päivä turistina-päivää. Lähdimme kamerat ladattuina ostamaan karttaa jonka jälkeen hortoilimme Heraklionin keskustassa päämäärättömästi. Kuvasimme "tärkeitä" rakennuksia, kreikkalaisia parvekkeita ja kaikkea muuta yhtä mielenkiintoista ja tärkeää. Mutta ehkä mielenkiintoisin paikka johon eksyimme, oli "Mieslandia". Alitimme jonkin sortin muurin ja saavuimme "kaupunkiin" jossa näkyi pelkkiä miehiä seisoskelemassa ryppäinä katujen kulmilla. Ja heitä oli paljon! Sattuneesta syystä herätimme jonkin verran huomiota vaaleudellamme. Mutta reissu ei ollut turha, Maisa löyti kellon, ja sai siitä roiman alennuksen syystä jota emme tiedä vielä tänäkään päivänä. Mieslandiasta hortoilimme takaisin keskustaan ja kotiin. Iltapäivällä oli vielä ensimmäinen historian kurssin tapaaminen. We love Gareth!

Tänään meidän täytyi olla koululla kello 9 ja eilisistä juhlista huolimatta olimme suomalaiseen tapaan ajoissa paikalla. Muut, eivät niin ajoissa (espanjalaiset tunnin myöhässä). Asiat etenivät taas hiukan eteenpäin mutta...jälleen kreikkalaiseen tapaan, jatkamme asioiden hoitamista vielä huomenna. Puolen päivän seisoskelun ja venailun jälkeen, asiat eivät muuttuneet juuri mihinkään suuntaan. Mutta "siga siga" vaan kuten paikallinen sanoisi.

P.S. Meillä on vessa!

Maisa ja Emilia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti